Kirjoitin kirjan, jonka olisin itse tarvinnut 23 vuotta sitten

Kun raitistuin 23 vuotta sitten, tiesin yhden asian: en voinut enää jatkaa näin.

Sen sijaan en tiennyt kovinkaan paljon siitä, miksi olin päätynyt siihen pisteeseen. Miksi olin tehnyt asioita, joiden tiesin vahingoittavan minua? Miksi jokin, joka toi ensin helpotusta, alkoi lopulta hallita elämääni? Ja ennen kaikkea: mitä ihmettä minun pitäisi tehdä kaikelle sille, mitä riippuvuus oli auttanut minua olemaan kohtaamatta?

Näihin kysymyksiin olen etsinyt vastauksia siitä lähtien. Nyt olen koonnut tärkeimmät löytämäni vastaukset yksiin kansiin. Ensimmäinen kirjani Houkutus – Vapaudu haitallisista tavoista ilmestyy tammikuussa 2027.

Riippuvuus ei ole ongelma, se on ratkaisu

Portti toipumiseen kulki kohdallani alkoholismin kautta. Vuosien mittaan kävi selväksi, ettei kyse ollut vain siitä Riippuvuuden kohde alkoi vaihtua. Alkoholin tilalle tuli sokeri, shoppailu, työ, treenaaminen, ihmissuhteet, puhelin. Ulospäin toiminta näytti erilaiselta, mutta pinnan alla tapahtui asioita saman kaavan mukaan.

On hyvin inhimillistä, että yritämme säädellä tunteitamme haitallisilla toimintamalleilla. Kaikki ihmiset tekevät tätä. Välttelemme epämukavuutta ja hakeudumme kohti mielihyvää. Se kuuluu ihmisyyteen. Ongelmaksi se muuttuu silloin, kun jostain keinosta tulee automaattinen vastaus stressiin, yksinäisyyteen, häpeään, turvattomuuteen, tylsyyteen tai johonkin muuhun vaikealta tuntuvaan.

Siksi minua ei ole enää pitkään aikaan kiinnostanut pelkästään kysymys: miten saan tämän haitallisen toiminnan loppumaan? Paljon kiinnostavampi kysymys on: mihin minä tarvitsen sitä? Mitä se minulle antaa? Mitä se auttaa minua välttämään? Mitä tapahtuu juuri ennen kuin huomaan taas tekeväni jotain, minkä olin vakaasti päättänyt lopettaa?

Tuosta hetkestä juuri ennen löytyvät myös muutoksen avaimet.

Pelkkä tieto ei riitä

Moni haitallisten tapojen kanssa kamppaileva tietää aivan hiton hyvin, ettei oma toiminta tee hyvää. Tupakoiva tietää tupakoinnin haitat. Liikaa juova tietää alkoholin seuraukset. Ihminen voi tietää, että jatkuva somen selaaminen vie yöunet tai että shoppailu aiheuttaa taloudellisia ongelmia. Toksisessa suhteessa ollut tietää, ettei kannattaisi palata takaisin.

Houkutus on liian suuri. Silti käsi hakeutuu puhelimelle, viinilasiin, karkkipussiin, viestimään eksälle tai verkkokauppaan.

Tämä on yksi niistä asioista, joiden olisin itse halunnut ymmärtää paljon aikaisemmin: tieto ja tiedostaminen eivät ole sama asia.

Jos haluamme muuttaa automaattista toimintaa, meidän täytyy oppia huomaamaan, mitä meissä tapahtuu ennen toimintaa. Mitä kehossa tapahtuu? Mitä tunnen? Mitä ajattelen? Mitä tarvitsen? Missä kohtaa automaattinen ketju lähtee käyntiin? Ja sitten tarvitaan jotain ehkä vielä vaikeampaa: kykyä olla hetki sen epämukavuuden kanssa ilman, että sitä täytyy välittömästi väistää tai yrittää poistaa.

Juuri tätä olen itse opetellut vuosien ajan. Ja juuri tätä olen opettanut myös ihmisille, joiden kanssa työskentelen.

23 vuoden matka kahdeksan viikon menetelmäksi

Houkutus-kirjan ytimessä on kahdeksan viikon menetelmä, jonka avulla opetellaan tunnistamaan omia haitallisia toimintamalleja ja vähitellen muuttamaan niitä. Siinä tutkitaan riippuvuuden mekanismeja, kehon viestejä, tunteita, tarpeita ja automaattisia ajatuksia. Mukana on pohdintatehtäviä ja mindfulness-harjoituksia, koska minulle on vuosien varrella tullut hyvin selväksi, ettei muutosta tehdä pelkästään ymmärtämällä asioita päässä.

Kirjassa on omaa kokemustani, ammatillista osaamistani ja kaikkea sitä, mitä olen vuosien aikana oppinut riippuvuuksista, traumasta, mindfulnessista, itsemyötätunnosta ja ihmisen kyvystä muuttua.

Siksi tämän kirjan julkaiseminen tuntuu niin henkilökohtaiselta. En ole kirjoittanut sitä siksi, että minulla olisi kaikki vastaukset. Olen kirjoittanut sen siksi, että olisin itse tarvinnut tällaisen kirjan 23 vuotta sitten. Olisin tarvinnut jonkun sanomaan, ettei kysymys ole vain siitä, miten saan itseni lopettamaan.

Kannattaa siis pysähtyä kysymään: Miksi minun on niin vaikea olla ilman haitallista tapaani? Siitä voi alkaa aivan toisenlainen muutos.

Houkutus – Vapaudu haitallisista tavoista ilmestyy 12.1.2027. Kirjan voi ennakkotilata 6.1.2027 asti. Ennakkotilaajat saavat lahjaksi kirjan teemoihin liittyvän videopaketin.

Voit tilata kirjan ennakkoon tästä linkistä.

Muista. Et ole yksin. Olet toipumisen arvoinen.

Scroll to Top