Kolme näkökulmaa riippuvuuteen – moraalinen heikkous, aivosairaus vai selviytymismekanismi?
Opiskelen tällä hetkellä Somaattinen (kehollinen) riippuvuuksien hoito -koulutusta. Siinä puhutaan erilaisista tavoista nähdä riippuvuus. Mikä näistä resonoi parhaiten sinun ajattelusi mukaan? Mitä kaipaat lisää?
Riippuvuus moraalisena heikkoutena
Pitkään riippuvuutta pidettiin moraalisena ongelmana. Ajateltiin, että ihminen toimii haitallisesti siksi, että häneltä puuttuu tahdonvoimaa tai itsekuria.
Tämä ajattelutapa on johtanut usein syyllistämiseen ja häpeään. Samalla se jättää selittämättä olennaisen: miksi ihmiset jatkavat käyttäytymistä, vaikka tietävät sen vahingoittavan itseään.
Totuus on, että riippuvuus olisi pelkkä tahdonvoimakysymys, nin siitä irtautuminen olisi huomattavasti helpompaa. Ei tarvitsisi kuin laittaa korkki kiinni, pistää poikki toksinen suhde ja olla ostamatta karkkia kotiin.
Riippuvuus parantumattomana aivosairautena
Myöhemmin riippuvuutta alettiin tarkastella sairautena. Tutkimus on osoittanut, että riippuvuuskäyttäytyminen vaikuttaa aivojen palkitsemisjärjestelmään ja voi muuttaa sen toimintaa.
Tämä näkökulma auttoi siirtymään pois moraalisesta syyllistämisestä. Samalla se teki näkyväksi, että riippuvuus ei ole pelkkää tahdonvoiman puutetta.
Tässä mallissa toipuminen nähdään usein ennen kaikkea riippuvaisen käyttäytymisen loppumisena ja täytenä pidättäytymisenä. Varjopuoli on se, että retkahdus voidaan tulkita helposti henkilökohtaiseksi epäonnistumiseksi, jolloin häpeä lisääntyy.
Tässä mallissa vaarana on myös se, että vastuunotto omasta toipumisesta, varsinkin toipumisen tunnepuoli voi jäädä puolitiehen. Aivosairausmalli ei nimittäin tieteellisestä uskottavuudestaan huolimatta selitä, miksi riippuvuudet syntyvät tai miksi ne liittyvät usein vaikeisiin elämäntilanteisiin.
Riippuvuus selviytymismekanismina
Nykyinen tutkimus tarkastelee riippuvuutta yhä useammin selviytymismekanismina.
Riippuvuus voi olla yritys säädellä ahdistusta, stressiä, yksinäisyyttä tai muuta psyykkistä kipua. Päihde tai toiminta tarjoaa hetkellisen helpotuksen, vaikka pitkällä aikavälillä se alkaa aiheuttaa lisää haittaa.
Traumatietoinen tutkimus osoittaa, että lapsuuden haitalliset kokemukset ja pitkäaikainen stressi lisäävät merkittävästi riippuvuuksien riskiä.
Varjopuolena tässä mallissa on se, että jos riippuvuus nähdään pelkästään selviytymismekanismina, vastuu muutoksesta ja itse riippuvuuskäyttäytymisen käsittely voivat jäädä taka-alalle.
Miksi näkökulmalla on merkitystä
Se, miten riippuvuus ymmärretään, vaikuttaa siihen, miten siitä kärsiviä ihmisiä kohdellaan.
Moraalimalli korostaa syyllisyyttä. Pelkkä sairausmalli korostaa biologiaa. Selviytymismalli auttaa näkemään riippuvuuden yrityksenä pärjätä.
Tutkimus tukee nykyisin biopsykososiaalista mallia, jossa riippuvuutta selitetään biologisten, psykologisten ja sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutuksen – ja toipuminen tienä, joka on yksilöllinen, eikä ”yksi tapa sopii kaikille” -mallinen.
Miten sinä näet riippuvuuden?