Tiedätkö jo kaiken riippuvuuksista – mutta toimit silti toisin?

Tiedätkö mikä on riippuvuudessa ehkä turhauttavinta?

Se, että tietää. Ja silti tekee toisin.

Minä tiesin. Luin, opiskelin, ymmärsin juurisyitä. Osasin selittää, mistä omat kaavani kumpuavat. Silti päädyin samoihin ihmissuhteisiin, samoihin helpotuskeinoihin, samaan häpeään.

Puhumattakaan siitä, että vuosien vertaistukiryhmissä käymisestä huolimatta tajusin, että riippuvuudet olivat vain vaihtaneet muotoaan: läheisriippuvuus, sokeririippuvuus, suorittaminen… Mitä vaan, ettei tarvitsisi kohdata niitä kipeimpiä tunteita, joita nämä toimintamallit pitivät käsivarren mitan päässä.

Se oli helvetin turhauttavaa.

Ongelma ei ollut tiedon puute. Ongelma oli se, että tunne ja järki eivät puhuneet samaa kieltä. Riippuvuuden alla ollut kipu ei poistunut tiedolla. Se asui hermostossa, kehossa, reaktioissa. Siksi pelkkä tieto tai ymmärrys ei vapauttanut minua.

Muutos alkoi vasta, kun lopetin itseni korjaamisen ja aloin opetella kuuntelemaan. Lisäämään turvaa. Istumaan tunteen kanssa sen sijaan, että juoksisin karkuun.

Missä kohtaa sinä huomaat tietäväsi, mikä olisi hyväksi – mutta teet silti toisin?