Mitä hyvää olet saanut irtautuessasi riippuvuudesta?Kun ajattelen omaa matkaani irti riippuvuudesta, huomaan yhden asian: en olisi ikinä voinut arvata, mitä kaikkea hyvää se toisi tullessaan. Minulle kyllä luvattiin vertaistukiryhmissä, että jos pysyn raittiina, minua odottaa ”life beyond your wildest dreams”, elämä villeimpien unelmien tuolla puolen. En kuitenkaan uskonut sen olevan totta minun kohdallani.
Silloin kun olin vielä kiinni haitallisissa toimintamalleissani, elämä tuntui jatkuvalta selviytymiseltä. Heräsin aamuihin, joissa ajatukset pyörivät vain siinä, miten selviäisin seuraavasta hetkestä – ja miten välttäisin kohtaamasta sen, miltä sisälläni oikeasti tuntui.
Kun riippuvuuden ote alkoi hellittää, en ensin huomannut mitään suurta muutosta. Vasta myöhemmin ymmärsin, että hyvät asiat hiipivät takaisin elämääni pieninä muutoksina.
Yksi suurimmista muutoksista oli rauha. Ei mikään täydellinen hiljaisuus tai zen-tila, vaan hiljainen, arkinen varmuus siitä, että minun ei tarvitse enää paeta itseäni. Pystyin hengittämään syvemmin. Istumaan paikoillani. Kuulemaan omat ajatukseni ilman, että ne tuntuivat uhkaavilta. Pystyin olemaan reagoimatta ajatuksiini ja tunteisiini.
Toinen muutos oli yhteys. Ensin itseeni. Sitten muihin ihmisiin. Kun ei enää elä jatkuvassa häpeässä ja selittelyssä, ihmissuhteisiin alkaa tulla jotain, mitä riippuvuus oli syönyt: rehellisyyttä ja lämpöä. Ei täydellisyyttä, vaan inhimillisyyttä. Sitä, että voi sanoa ääneen: “Minua pelottaa.” Ja saada vastaukseksi: “Minä kuulen sinut ja ymmärrän sinua. Kaikki järjestyy – tavalla tai toisella.”
Kolmanneksi löysin itseni. Ehkä kuulostaa kliseiseltä, mutta riippuvuudessa identiteetti kutistuu yhteen asiaan: selviytymiseen. Kun en enää elänyt pelkän selviytymisen varassa, tuli tilaa kysyä kysymyksiä, joita en ollut uskaltanut edes ajatella vuosiin: Kuka minä olen? Mitä minä oikeasti haluan? Millainen elämä tuntuisi omalta?
Nämä eivät olleet helppoja kysymyksiä. Silti jokainen vastaus vei minut lähemmäs sitä ihmistä, joka olen aina pohjimmiltani ollut.
Ja vielä ehkä kaikkein tärkein asia: itsemyötätunto. Alkuun se kuulosti ällöttävältä – nössöilyltä. Harjoittelin sitä kaikesta huolimatta, koska ilman sitä olisin sortunut samoihin vanhoihin kaavoihin, joissa ankaruus vei aina viimeisenkin toivon.
Opin katsomaan itseäni lempeästi myös silloin, kun epäonnistuin. Opin antamaan anteeksi itselleni. Ja opin näkemään, että haavoittuvuus ja epätäydellisyys eivät ole heikkouksia – ne ovat lähtöpiste muutokselle.
Itsemyötätunnossa on lempeän puolen lisäksi hurjempi puoli. Sen avulla aloin oppia tunnistamaan tunteeni ja tarpeeni, ilmaisemaan ne ja vetämään rajat. Lempeys ja hurjuus yhdessä ovat vieneet minua yhdessä kohti kukoistusta ja autenttista itseäni.
Kun kysyn itseltäni tänään: Mitä hyvää olen saanut irtautuessani riippuvuudesta?
Vastaus ei ole yksittäinen asia. Se on kokonainen elämä.
Elämä, jossa on värejä, joita en ennen nähnyt. Hengityksiä, joita en ennen tuntenut. Tunteita, joita uskallan kohdata. Ihmissuhteita, joissa uskallan ja saan olla oma itseni. Ja tärkeimpänä: suhde itseeni, joka ei enää rakennu häpeälle ja pelolle, vaan lempeydelle ja kunnioitukselle.
Jos sinä olet tällä matkalla, haluan sanoa yhden asian: hyvää tulee kyllä. Ehkä et näe sitä vielä, mutta se on jo liikkeessä. Jokainen pieni askel kohti itseäsi on askel kohti elämää, joka tuntuu omalta.
Et ole yksin. Olet toipumisen arvoinen.
Kuva: Ville Juurikkala