Millä fiiliksellä vastaanotat joulun?

Minun jouluni olivat lapsuudessa ihan karmeita, kun nyt katson taaksepäin. En sitä tietysti silloin tajunnut, koska se oli minulle normaalia. En tiennyt, mikä kaikki sukujouluissamme oli vialla. Suurimpana ”virtahepona joulupöydässä” oli mummi, joka oli enemmän tai vähemmän sekaisin. Humalassa.

Pahinta oli, kun hän esiintyi joulupukkina tai – luoja paratkoon – joulupukin muorina. Tai oikeastaan muorin yökerhoversiona. Häpeä, pelko ja myötähäpeä sekä yleinen hämmennys olivat pienelle minulle ”sitä joulufiilistä”.

Meidän muiden tehtävä oli lusia yhteisen aterian ja lahjojen jaon läpi. Muistan, kun äitini kerran, hyvin hämmentävän joulunvieton jälkeen sanoi, kun lähdimme kotiin, että ”Nyt pääsemme oikean joulun viettoon.” Mutta joulu oli jo pilalla.

Myöhemmin teini-iässä jouluihin liittyi seuraava alkoholisti – isäpuoleni. Silloin mukana oli painostava pelko. Pelko siitä, milloin hän räjähtää ja alkaa riehumaan. Tuohon aikaan aloin itsekin juoda enemmän ja enemmän.

Kun isäpuoli ei ollut enää kuvioissa, minä jatkoin jouluisin juomista. Nyt ymmärrän, miksi tein niin. Totta kai join. Pakenin joulun ahdistusta päihteisiin.  

Sittemmin – ja varsinkin oman raitistumisen myötä yli 22 vuotta sitten – joulut ovat rauhoittuneet ja niiden merkitys on muuttunut. Niistä on tullut vuosi vuodelta enemmän ja enemmän sellaisia juhlia, joita odotan.

Omassa kodissani joulu on rauhallista ja päihteetöntä aikaa. Appivanhempien luona alkoholia on, mutta sitä otetaan vähän. Lasit jäävät monesti osittain juomatta ja pullot laitetaan vajaina kaappiin. Tämä oli minulle aluksi outoa: miksi ei juoda kaikkea loppuun. Alkoholi ei ole keskiössä, vaan sitä käytetään tapana juhlistaa ja nauttia.

Itse asiassa tänäkin vuonna odotan joulua. Muutos on ollut siis huikea, kun vertaa lapsuuden jouluihin.

Mitenkäs sinun joulusi? Kuinka vietät ne? Mitä tunteita sinun jouluusi liittyy?